" /> En tiennyt, että apua oli saatavissa | Uniapnea.fi
tositarinoita

En tiennyt, että apua oli saatavissa

Pirkko, 59, aloitti jokaisen päivän särkylääkkeillä ja syytti hektisestä elämästään vuorotyötä, lapsia ja koiria – yli 20 vuotta.

– Luulin, että elämän kuului olla sellaista.

Pari vuotta sitten hänelle selvisi, että ongelmat johtuivat kuorsauksesta ja että siihen oli saatavissa apua.

– Jos olisin tiennyt, olisin hakenut apua jo kauan sitten. Mutta en tiennyt.

Kaikki alkoi siitä, että Pirkko alkoi tuntea itsensä kolmenkymmenen vuoden ikäisenä tokkuraiseksi eikä koskaan täysin virkeäksi.

– Heräsin joka aamu aikaisin hartiat jännittyneinä ja minulla oli päänsärkyä ja kipua leuoissa. Kurkku ja silmät olivat turvoksissa niin kuin olisin saamassa flunssan. Jaksaakseni päivän otin muutaman särkylääkkeen ja lepäsin vajaan tunnin odottaen, että lääkkeet alkaisivat tehota. Sitten oli vain otettava itseään niskasta kiinni ja ryhdyttävä töihin.

Korvissa soi ja olin jatkuvasti vihainen ja ärtynyt väsymyksen takia

Pirkko kuvailee itseään vilkkaaksi ihmiseksi, ja hän on ollut sairauslomalla vain kerran polvileikkauksen takia. Siksikin oli vaikea ymmärtää, että jotain voisi olla vialla. Hän luuli, että syynä oli vain liian kiireinen elämä: lapset, koirat ja vuorotyö kaupungin eläinklinikalla.

Purentakisko ei auttanut

Hän sai hammaslääkriltä purentakiskon, jolla oli tarkoitus saada aisoihin päänsärky ja leukakivut. Siitä ei ollut mitään apua.

– Olen aina kuorsannut. Mutta vasta, kun läheiseni alkoivat huomautella asiasta, ymmärsin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Se alkoi siitä, kun lapsenlapseni sanoi: ”Mummi, sinä kuorsaat niin, etten kuule, mitä tv:n lastenohjelmissa puhutaan.”. Ja vävy sanoi: ”Kuorsaat kauheasti, kaikki ei ole varmaan niin kuin pitäisi.”. Sitten mieheni huomasi, etten hengittänyt kunnolla nukkuessani, vaan hän sai aina töniä minua öisin.

– Kun olin sitten muutenkin menossa terveyskeskukseen uusimaan astmalääkkeeni reseptin, sanoin lääkärille, että kuorsaan valtavasti. Sain lähetteen tutkimuksiin. Kävi ilmi, että vereni happipitoisuus oli vain 78 prosenttia. Jos jollakin eläinpotilaistani olisi sellainen lukema, huolestuisin…

Pirteämpi

Pirkko sai viikoksi kokeiltavakseen uniapnealaitteen. Hän huomasi heti eron ja ymmärsi, kuinka huonosti hän oli voinut aikaisemmin ja mitä merkitsee, kun ei enää kuorsaa ja voi herätä virkeänä.

– En uskonut, että asiat olivat olleet niin huonosti. Kun minun sitten piti luovuttaa laite takaisin, jouduin paniikkiin. Odotin omaa laitetta kolme-neljä viikkoa ja odotus tuntui pitkältä. Nyt en halua nukkua ilman laitetta yhtäkään yötä, ja siksi minulla on varmuuden vuoksi yksi laite sekä kotona että mökillä. Nyt vointini on sellainen, kuin sen pitääkin olla.

– Minulla ei ole enää päänsärkyä herätessäni eivätkä korvani soi päivisin. Eikä perheenkään tarvitse olla varpaillaan mielialojeni vaihtelun vuoksi. En ole enää vihainen ja ärtyisä, tulen paremmin toimeen itseni kanssa ja tunnen itseni rauhallisemmaksi ja iloisemmaksi.

– Kun herään aamulla, voin levätä hetken ennen kuin nousen ylös ja ajatella, että elämä on ihanaa. Niin ei ollut ennen.

pdf_nosto