Pudota painoa
Painon pudottaminen on ylipainoiselle ehkä tärkein vaihe uniapneasta aiheutuvien ongelmien korjaamiseksi, mutta sillä estetään pitkällä aikavälillä myös näiden ongelmien syntyminen. Uniapneasta kärsivillä painonpudotus merkitsee usein tilanteen huomattavaa parantumista.
Ongelmien väheneminen painon pudottamisen myötä johtuu osittain siitä, että hengitysteiden seinämistä häviää rasvaa ja siten ilma pääsee kulkemaan paremmin. Painonpudotus vaikuttaa myönteisesti myös lihaksiin, jotka tukevat nielua ja huolehtivat siitä, että se pysyy auki.
Pahasta uniapneasta kärsivän voi olla väsymyksen takia vaikea jaksaa tehdä mitään ylipainolleen. Silloin on keskityttävä ensisijaisesti hengityskatkosten hoitamiseen, ja vasta sen jälkeen tehtävä jotain painonpudotuksen hyväksi.
Vältä alkoholia
Alkoholi saa aikaan nielun lihasten rentoutumista, jolloin nielu tulee ahtaammaksi. Alkoholi voi siksi sekä aiheuttaa että pahentaa kuorsaukseen liittyviä ongelmia. Uniapneapotilaalla alkoholi saa myös aikaan, että keho ei reagoi hengityskatkoksiin yhtä nopeasti, jolloin niitä esiintyy enemmän ja ne ovat pidempiä.
Lopeta tupakointi
Tupakoivien nenä ja nielu tulee usein ahtaammaksi limakalvojen turpoamisen ja limanmuodostuksen takia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kuorsaukseen liittyvät ongelmat ovat tupakoivilla kaksi kertaa tavallisempia kuin niillä, jotka eivät tupakoi. Uniapneasta kärsivälle suositellaan aina tupakoinnin lopettamista.
Opettele nukkumaan kyljelläsi
Kuorsaus ja hengityskatkokset pahenevat usein selällään nukuttaessa. Hengityskatkosten määrä vähenee monilla uniapneapotilailla, kun he nukkuvat kyljellään tai mahallaan. Selällään nukkumista voidaan estää esim. ompelemalla tennispallo pieneen taskuun pyjaman selkäpuolelle tai yrittämällä nukkua pieni, pehmeällä materiaalilla täytetty reppu selässä.
Pidä hengitystiet avoinna
Nukkuessa on parempi hengittää nenän kuin suun kautta, koska suun kautta hengitettäessä vaaditaan suurempi alipaine, jotta ilma kulkisi nielun läpi.
Suun kautta hengittämistä voidaan estää myös kiinnittämällä pieni pala iholle ystävällistä teippiä pystysuoraan huulien yli.
Nenän kautta hengittäminen voi olla joskus vaikeaa siksi, että nenässä on liikaa rustoa tai nenäluu on mennyt vinoon jonkin tapaturman seurauksena. Leikkauksesta voi silloin olla apua.



